Meni siis 7 kuukautta tutustua paremmin lähinaapuriin – rouva Valioon. Milloin huhkimme parvekkeella lunta alas keittäen, milloin hän pelastaa taimia pihaltaan lumivuorien alta tai milloin vertailemme aamuruuhkan kestoa lumipyryssä ja ilman.

 

Ja lunta tulee taas lisää. Pääkaupunkiseudulla on jo yli 60 senttiä, mutta taidamme yrittää ennätystä. Olen nauttinut täysillä lumesta – kaikkialla on niin kaunista! Tietysti on erinomaista ”omistaa ” autokatos kotona ja autohallipaikka töissä - eikä etsiä hautautunutta autoa joka päivä kinosten alta.

 

Ainut ikävä asia on ollut, etten koko lumi-vuodenaikana ole ollut terve. Luistelu- ja hiihtoreitit ovat parhaimmillaan ja nyt tämä nainen koluisi niitä mieluimmin kuin kaupungin baareja. Mutta ei, krooniset poskiontelo- ja hengitystietulehdukset ovat pitäneet minut lääkekuurilla ja levossa. Kunto alkaa olla nyt jo niin heikko, että pihan auraus aiheuttaa massiivisen kylmän hien nuoren naisen otsalla. Onneksi Maanrakennus Rissanen on viime aikoina alkanut puhdistaa myös jalkakäytävän. Olikohan syynä se, että ajotie on supistunut yhden auton menoreitiksi ja jalkakäytävä tulee nyt niin kuin vahingossa putsattua.

 

Naapurusto tietää sairastelukierteeni ja on auttanut minua hyvin eri tavoin. Yksi auttaja on kuitenkin ylitse muiden. Hurmuri Rasmus saa hymyn huulille vaikka päänsärky estäisi ajattelun. Nuorimies toi minulle eräänä sunnuntaina lämpimiä korvapuusteja ja eilen hän teki minulle kauniin itse tehdyn parane pian -kortin. Herrasmiehen elkeet ja vilpittömät sanat (vielä et saa tulla luistelemaan, kun et ole kunnossa) parantavat ehkä minutkin joku päivä.