Samassa tohinassa harja halkesi portaita harjatessa. Lassen ja Nooran asiantunteva poika Rasmus neuvoi minua hankkimaan uudeksi harjaksi punaisen harjan. Miten tarkkanäköinen tämä pikkumies olikaan? Hän osasi ehdottaa minulle lempivärini väristä harjaa ja samalla osasi kehua auliisti aurausjälkeäni. Olin sulaa vahaa ja ilman muuta hankin harjan heti seuraavana viikonloppuna ja tietysti sen jälkeen talvi loppuikin.

 

Talvi-illan kruunasi vielä se, että nuorimies kutsui minut heille syömään. Olin otettu! Jos muut miehet eivät ymmärrä kutsua minua syömään, niin pitää olla kiitollinen päiväkoti-ikäisen herrasmiehen kutsusta!! Ennen kutsua ehdimme keskustella hänen kanssaan hetken erilaisista salaateista – hän pitää enemmän rucolasta kuin jäävuorisalaatista, kun taas pihan puput taas olivat kesällä pitäneet enemmän jälkimmäisestä.

 

Marraskuun loppupuolella kun syksy palasi taas pikatalven jälkeen tapasin oudosti käyttäytyvän pupun pihaltani. Mitä sitten olikaan syödyt, mutta pupu vietti pitkään silmät tapillaan aidan alla, sen jälkeen horjuen pihalla ja lopuksi kuin suojaa hakien ikkunan vieressä. Pupupaistia olisi ollut tarjolla!

 

Pikkujoulukausi aiheuttaa myös ihmisissä horjuvaa käytöstä. Alueen naisten juhlat ovat kuitenkin varsin hyvätapaiset ja iloiset. Oli mukava tutustua uusiin ihmisiin – vaikkapa estottomaan sairaanhoitajaan, innokkaaseen valokuvaajaan ja golfaavaan kissanaiseen. Aluksi minut tosin yritettiin paikantaa lasteni mukaan. Kun selvensin, ettei minulla ole lapsia eikä miestä, niin sain osakseni sekä ihmetteleviä katseita että uusia ystäviä.

 

Jouluvalojen kilpavarustelu ei muuten sitten alkanutkaan vielä todenteolla – taitaa tapahtua vasta joulukuussa. Minä kannoin silti jo korteni kenoon hankkimalla pienen kuusen kuistille liian isoilla tähtivaloilla. No, vielä on kuukausi aikaa parantaa suoritusta, mutta nyt alueen ykköstaksityttö ajaa viikoittain taksilla pikkujouluihin ja takaisin. Onneksi on vakiokuski, joka ei purnaa!